Näin isännöitsijät neuvovat uusia hallituksia: Tutustukaa historiaan

Kirjoittanut Tiina Komi 7.2.2019
Hallitus voi perehtyä taloyhtiön asioihin esimerkiksi taloyhtiösivujen kautta.

Isännöinti estää mokat ja antaa tietoja, hallitus ja osakkaat tekevät päätökset. Hallituksen kannattaa perehtyä tehtäväänsä ja taloyhtiöönsä esimerkiksi taloyhtiösivuilla olevien dokumenttien avulla.

Mikä on ensimmäinen asia, joka uuden hallituksen jäsenen pitäisi opetella tai tuntea?

Mikko Palander: Tutustua taloyhtiön kotisivuilta löytyviin aiempiin hallituksen kokouksen pöytäkirjoihin heti, kun saa tunnukset taloyhtiön kotisivuille, hallituksen osioon. Perehdytämme uudet jäsenet tarpeen mukaan eri tietokoneohjelmiin, kuten taloushallintajärjestelmään, jotta he voivat seurata asioita netin kautta.

Mari Kiljunen: Omat vastuut, velvollisuudet ja oikeudet asunto-osakeyhtiön johdossa.

Miten autatte hallituksia perehtymään tehtäviinsä?

Kiljunen: Etelä-Karjalan Isännöitsijät ry järjestää koulutustilaisuuden kerran vuodessa hallitusten jäsenille. Puhujana on ollut esimerkiksi Isännöintiliiton lakiasiantuntija. Joka toisesta taloyhtiöstä on ollut vähintään yksi henkilö paikalla. Yrityksemme järjestää myös omaa koulutusta.

Katri Kulomäki: Meillä on hallituksen jäsenen opas, jonka jaamme jäsenille sähköisessä muodossa hallituksen järjestäytymiskokouskutsun yhteydessä. Oppaassa käydään läpi esimerkiksi hallituksen tehtäviä eri vuodenaikoina. Päivitämme oppaan aina vuodenvaihteessa.

Lisäksi järjestämme kaksi kertaa vuodessa hallituksen jäsenille koulutustilaisuuden jostain ajankohtaisesta teemasta.

Mika Pesonen: Asiakastaloyhtiöidemme kotisivuilla on hallituksille oma osio. Sieltä löytyvät pöytäkirjat, sopimukset, lakitietoa ja muita tärkeitä tiedotteita sekä keskustelufoorumi.

Portaalin käyttö on lisääntynyt kahden viime vuoden aikana, ja hallituksen jäsenet ovat kokeneet sen hyväksi kanavaksi. Valmistelemme siellä kokoukset etukäteen, mikä säästää kokousaikaa. Neuvon aina uusia hallituksen jäseniä tutustumaan kotisivujen kautta taloyhtiön historiaan. Viestiketjuja lukemalla saa hyvän kuvan siitä, mitä on pähkäilty ja mitä päätetty.

Vähintään kerran vuodessa järjestämme hallitusten jäsenille räätälöidyn koulutusillan.

Palander: Ohjaamme asiakkaita tarvittaessa Isännöintiliiton tai Kiinteistöliiton koulutuksiin. Omia koulutustilaisuuksia emme ole järjestäneet.

Miten tärkeänä pidät sitä, että hallitus lukee alan lehtiä ja kirjallisuutta?

Pesonen: Kotitalo tulee lähes kaikille puheenjohtajille. Ajankohtainen tieto auttaa kehittämään toimintaa. Stressiä tiedonhankinnasta ei kuitenkaan tarvitse ottaa. Isännöintiyritys on palkattu valvomaan taloyhtiön juridista ja hallinnollista etua, ja meidän tehtävämme on estää mokat.

Palander: On tärkeää, että hallituksen jäsenet ovat aidosti kiinnostuneita tehtävästään. Useimmille tulee muun muassa Kiinteistölehti, ja lisäksi suosittelemme heille Kotitaloa.

Kiljunen: Alan lehdistä saa perustietoa ja käytännön esimerkkejä, jotka helpottavat hallitustyöskentelyä. Vinkkaamme asiakkaitamme hakemaan tietoa myös Isännöintiliiton nettisivuilta ja julkaisuista.

Voiko isännöitsijä itse opettaa hallitusta?

Palander: Onko se tarpeen? Isännöitsijä on asiantuntija, joka valmistelee asiat ja esittää hallitukselle perusteltuja ratkaisuja. Hallitukselle ja osakkaille jää lopullinen päätöksentekovastuu isännöitsijän antamien tietojen pohjalta.

Kulomäki: Hallituksen jäsenet oppivat kokouksissa isännöitsijältä huomaamattaan asioita, vaikkei se olekaan tarkoituksenmukaista opettamista.

Panelistit:

Vastaava isännöitsijä Mika Pesonen, Realia Isännöinti Oy, Pieksämäki

Yksikön päällikkö, isännöitsijä Mari Kiljunen, Etelä-Karjalan Isännöitsijät ry, Ykkös-Isännöinti Oy/Realia Isännöinti Oy, Lappeenranta

Yksikönjohtaja, isännöitsijä Mikko Palander, Verkkoisännöinti.fi Oy/Ovenia Isännöinti Oy, Helsinki

Markkinointi- ja viestintävastaava Katri Kulomäki, SKH-Isännöinti Oy, Helsinki

Tiina Komi

Kirjoittaja: Tiina Komi

Ajattelen, että taloyhtiö on osakkaidensa ja asukkaidensa summa. Taloyhtiö kehittäminen on yhteistyötä. Siksi ei ole yhdentekevää, miten suunnitelmia ja päätöksiä tehdään. Haluan nostaa jutuissani esiin asioita, jotka parantavat vuorovaikutusta ja helpottavat taloyhtiön hoitoa.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Tiina Komi →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Taloyhtiön johtaminen