Taloyhtiön koko ohjaa hallituksen työtä
Taloyhtiön hallitus vastaa samoista asioista, on kerrosneliöitä sitten tuhat tai kymmeniätuhansia. Kokoerot näkyvät kuitenkin monessa asiassa.
Suuri koko tarkoittaa sitä, että hankinnat ja remontit pyritään niputtamaan mahdollisimman suuriksi kokonaisuuksiksi. Volyymi vaikuttaa hankintojen, mutta myös lainojen ja vakuutusten hintalappuun.
Pieni luottaa talkoohenkeen
Pienessä yhtiössä asumisen hinnasta koetetaan tinkiä tekemällä itse. Salolaisen asunto-osakeyhtiö Salon Tiikarinpuiston kolmihenkinen hallitus on kuitenkin päättänyt ostaa isännöintipalvelun asiantuntijalta. Näin asukkaiden ei tarvitse hoitaa yhtiön juoksevia asioita.
Uusi asunto-osakeyhtiölaki edellyttää taloyhtiöiltä entistä enemmän suunnitelmallisuutta. Se tuo taloyhtiön johdolle vielä lisää töitä.
Salon OP-Kiinteistökeskuksen isännöitsijä Kirsi Mäkisen mukaan vastuukysymykset ja esimerkiksi energiatodistus tuntuvat "maallikoista" turhan vaikeilta hoitaa. Ennen itse isännöineiden taloyhtiöiden tarjouspyynnöt ovat Mäkisen mukaan huomattavasti lisääntyneet.
Samat naamat joka vuosi
Pienten ja suurten taloyhtiöiden hallitusten ongelmat muistuttavat toisiaan. Hallitukseen on usein hankala löytää uusia jäseniä, ja samat aktiivit hoitavat omaisuutta vuodesta toiseen.
Näyttää myös siltä, että etenkin pienten taloyhtiöiden hallituksen jäsenet riitaantuvat helposti keskenään. Kun Kotitalo-lehti etsi haastateltaviksi yhtä mammuttikokoisen ja yhtä pikkutaloyhtiön hallitusta, oli sopivaa pikkuhallitusta vaikea löytää. Eripuraiset hallitukset eivät halunneet julkisuuteen.
Hallituksen työstä ja muun muassa hankalien asukkaiden käsittelystä kerrotaan Kotitalon 3. numerossa, joka ilmestyy 20. huhtikuuta.
Julkaistu: 12.04.2010
|
Isännöintiliitto, Pl 1370, 00101 Helsinki, puh. (09) 565 8310, |
