Seniori tahtoo lapsensa naapuriksi

10.5.2016
Kuva: Pixabay Ikäihmisten toiveena on asua sukulaisten lähellä, joten asumisen yhteisöllisyyden odotetaan korostuvan tulevaisuudessa.

Iäkkäiden määrä nousee, joten taloyhtiöiltä vaaditaan uudenlaisia yhteisöllisiä ratkaisuja. Vanhukset haluavat asua kotonaan, mutta lähellä sukulaisia.

Yli 65-vuotiaiden osuuden suomalaisista arvioidaan Tilastokeskuksen mukaan nousevan nykyisestä vajaasta 20 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Eläkevuosiin liittyy usein muutto uusiin maisemiin: tyypillisesti lähemmäs lapsia ja muita lähisukulaisia.

Asumisen yhteisöllisyys vaikuttaa olevan tulevina vuosina uudelleen vahvistuva trendi.

Kiinteistömaailman teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten ykköstoive on oma asunto lapsen tai muun sukulaisen välittömässä naapurissa, jos täysin itsenäinen asuminen ikäihmisenä ei enää ole mahdollista.

– Asumisen yhteisöllisyys sukupolvien kesken vaikuttaa olevan tulevina vuosina uudelleen vahvistuva trendi, sanoo Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Seuraavaksi toivotuimmat asumismuodot olivat tutkimuksen mukaan palvelukeskus- tai vanhainkotiasuminen ja kolmantena perhehoitokotityyppiset ratkaisut.

– Tässä kohdin toiveet ja se todellisuus, missä nykyisin elämme, eivät likimainkaan kohtaa. Tulevina vuosina tarvitsemme aivan uudenlaista ajattelua, jotta esitetyt tarpeet tulevat asuntoratkaisuissamme huomioiduksi, Heikkinen toteaa.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki