Näin herättelet taloyhtiön passiivisia osakkaita

4.3.2016
Taloyhtiön passiivisia osakkaita herättelemällä yhtiössä voidaan tehdä parempia päätöksiä ja saada rahallista säästöä.

Aktiivinen taloyhtiön hallitus kuuntelee osakkaita ja asukkaita päätöksenteossa.  Passiivisia osakkaita ja asukkaita voi houkutella aktivoitumaan monin keinoin, kuten kyselyillä, vuorovaikutuksella ja ottamalla esille raha-asiat.

Joissakin taloyhtiöissä hallitus on niin passiivinen, että kaikki aloitteet tulevat isännöitsijältä, joka myös saa kokouksissa kaikki esityksensä sellaisinaan läpi.

Tämän luulisi olevan isännöitsijälle kätevää, mutta niin ei ole. Osakkailta ja asukkailta saa tärkeitä tietoja. He tietävät parhaiten, mikä talossa on vialla. Ja mitä aktiivisemmin ihmiset osallistuvat yhteisiin päätöksiin, sitä sitoutuneempia he ovat niitä myös noudattamaan.

Osakkailta ja asukkailta saa tärkeitä tietoja.

Aktiivisen ihmisen sana voi painaa paljonkin, koska sellaisia on niin vähän. Usein eläkeläiset ovat aktiivisinta porukkaa taloyhtiöissä, ja työssäkäyviä nuoria kaivattaisiin mukaan suunnittelemaan.

Vuorovaikutus lisää osallistumista

Osallistumisaktiivisuus lisääntyy yleensä avoimen vuorovaikutuksen kautta. Kun remonteista ja niiden suunnittelusta aletaan puhua hyvissä ajoin, saadaan väkeä parhaiten mukaan.

Jos tieto tulee liian myöhään, ihmiset kokevat, etteivät he enää ehdi vaikuttaa ja passivoituvat. Naapuruston yhteisöllisyys kannattaa pitkän päälle myös taloudellisesti.

Naapuruston yhteisöllisyys kannattaa pitkän päälle myös taloudellisesti.

Talkooillan yhdessäolo esimerkiksi grillin ympärillä auttaa ihmisiä tutustumaan toisiaan ja madaltaa kynnystä osallistua kokouksiin. Ja jos sen ansiosta päätetään vaikkapa maalata taloyhtiön aita talkoilla, taloyhtiön rahaa säästyy.

Aloittakaa arvokeskustelu

Taloyhtiössä voidaan myös tietoisesti aloittaa arvokeskustelu. Tuolloin kannattaa puhua osakkaille heidän tuntemistaan asioista.

Ei kannata puhua strategiasta vaan siitä, miten taloyhtiötä halutaan kehittää ja korjata. Kun selitetään, miten kehittäminen vaikuttaa osakkaiden kukkaroon, heidät saadaan helpommin mukaan. Rahasta ja säästöistä puhuminen voi havahduttaa mukaan.

Kysykää asukkaiden toiveita

Yhtiökokous voi päättää käyttää käyttää seuraavat yksi tai kaksi vuotta perusteelliseen suunnitteluun. Kokouksessa valtuutetaan valittu hallitus työstämään prosessia. Isännöitsijä on hankkeen vetäjä, mutta jos hänen resurssinsa eivät riitä kokonaisuuden johtamiseen, tehtävän voi myös ulkoistaa.

Asukkaiden keskuudessa teetetään kysely heidän korjaustarpeistaan ja toiveistaan. Kyselystä ei ole kuitenkaan hyötyä, jos vastausprosentti jää kovin vähäiseksi. Mikä neuvoksi?

Kysely pitää tehdä houkuttelevaksi. Sen merkitys pitää perustella ja saada osakkaat tajuamaan, että tulokset vaikuttavat heidän elämäänsä.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki