Juo vain kylmää valutettua hanavettä

2.11.2015
Ota juomavettä vasta muutaman sekunnin kuluttua hanan avaamisesta.

Vanha niksi vesilasin huuhtaisusta valuvan veden alla ennen juomaveden ottoa näyttää pätevän edelleen.

– Veden juoksutus ennen käyttöä sekä kylmän veden käyttö juomiseen on tärkeää, sanoo tutkijakoulutettava Jenni Inkinen Aalto-yliopistosta. Inkinen tutkii väitöskirjassaan mikrobeja kupariputkista ja muoviputkista (PEX) tehdyistä juomavesiverkoston tutkimuksista.

Veden seisominen voi lisätä bakteerien ja putkistosta liukenevien metallien määrää vedessä. Tutkitun uuden toimistokiinteistön putkistosta liukeni ensimmäisten viikkojen aikana veteen etenkin lyijyä, kun vesi oli seissyt putkistoissa viikonlopun yli.

Veden seisominen voi lisätä bakteerien ja putkistosta liukenevien metallien määrää vedessä.

Muovi- ja kupariputkien vaikutuseroja putkiston bakteeriyhteisöihin tutkitaan vielä, ja tuloksia on luvassa vielä lähiaikoina. Inkinen esitteli tutkimustuloksiaan Kiinteistöalan koulutuskeskuksen tutkimusseminaarissa lokakuun lopussa.

Ei lämmintä hanavettä ruoanlaittoon

Lämmintä tai kuumaa hanavettä taas ei pidä käyttää vesilaitosten mukaan edes ruuanlaitossa, koska siihen voi liueta haitallisia aineita.

Vaikka vesi itsessään on puhdasta, siihen voi irrota kiinteistön vesijohdoista metalleja ja muita talousveteen kuulumattomia aineita. Myös mikrobihaittoja voi tulla, kun lämmin vesi seisoo putkistoissa.

Lämminvesijohdoista liukenevat aineet eivät katoa vedestä keittämällä.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Energia Vesi