Kannattaako taloyhtiöön hankkia taidetta?

Kirjoittanut Kotitalon toimitus 30.9.2015

Kiinteistötaide, kuten kuvassa oleva Kantolan muraali Hämeenlinnasta, voi olla edullinen keino parantaa myös taloyhtiön viihtyisyyttä. Muraalit ja pitää myös ilkivallantekijöitä loitolla.

Taide taloyhtiössä, iloinen maalaus porraskäytävässä tai kaunis patsas pihamaalla, lisää asuinviihtyvyyttä ja luo huoliteltua ilmettä koko kiinteistöön. Taloyhtiöiden kiinnostus taiteeseen on kasvanut, joskin siihen liittyvät kulut saattavat mietityttää.

Taidetta saa kuitenkin jo pienelläkin summalla. Esimerkiksi remontin yhteydessä tilattu teos muodostaa yleensä melko pienen osuuden kokonaishinnasta.

Taide taloyhtiössä vähentää ilkivaltaa

Tamperelaisen Isännöintikeskus Hohtotalo Oy:n isännöitsijä Susanna Neva teki osana johtavan ammatti-isännöitsijän AIT-kurssia lopputyön kiinteistötaiteesta.

Neva haastatteli taiteilijoita, kiinteistötaiteen tilaajia sekä asukkaita, joiden taloissa on taidetta.

Kyselyn osallistuneet uskoivat, että taide lisää taloyhtiön arvoa ja arvostusta. Siksi kiinteistötaide kiinnosti hiukan enemmän osakkaita kuin vuokralaisia.

Lähes kaikki Nevan haastattelemat ihmiset uskoivat taiteen myös vähentäneen ilkivaltaa ja töhrimistä omassa taloyhtiössään.

– Asukkaat ovat varovaisempia rappukäytävässä myös esimerkiksi muuton yhteydessä jos siellä on hieno seinämaalaus tai veistos, Neva sanoo.

Ohjeitusta asukkaille ja huololle ylläpidosta

Lisähuolta aiheuttivat paitsi taideteoksen kulut myös sen ylläpito. Esimerkiksi seinämaalaukset ovat kuitenkin pestävissä samoin kuin muutkin maalipinnat rapussa.

– Rappukäytävässä olevassa seinämaalauksessa oli saattanut olla roiskejälkiä, sillä siivooja ei ollut uskaltanut pyyhkiä maalauksen päältä. Neuvoja teoksen käsittelyyn ja puhtaanapitoon kannattaa jakaa huoltohenkilökunnan lisäksi asukkaille, Susanna Neva kehottaa.

Teoksen helppohoitoisuus kannattaa ottaa huomioon jo neuvotteluissa taiteilijan kanssa. Neva sanoo, että taiteilijat käyvät mielellään tarkistamassa teoksen kunnon vaikkapa muutaman vuoden kuluttua sen tekemisestä.

Taiteilija kannattaa ottaa mukaan jo hankesuunnitteluvaiheessa

Neva kehottaa miettimään muun muassa teoksen aihetta, sijoitusta, kokoa ja paljonko se saisi maksaa. Lisäksi kannattaa selvittää, vaatiiko teos luvan hakemista rakennusvalvonnasta.

Isännöinti on hyvä ottaa mukaan kaikkiin keskusteluihin.

– Toivottavaa on, että taiteilija otetaan mukaan jo hankesuunnitteluvaiheessa, jos taidetta on tarkoitus tehdä jonkin isomman remontin yhteydessä, Neva neuvoo.

Neljä vuodenaikaa porraskäytävässä

Imatralaisessa As. Oy Mansikkakellarissa päädyttiin tilaamaan värikäs seinämaalaus porraskäytävään kulttuurialan yrittäjänä työskentelevän asukkaan,  Juha-Pekka Natusen ehdotuksesta.

Idean omaperäisyys ja hinta mietityttivät monia, mutta keskustelujen jälkeen niin hallitus kuin yhtiökokouskin innostuivat ideasta.

– Halusimme tukea nuoria. Pyysimme työsuunnitelmat ja palkkatoiveet kuudelta vastavalmistuneelta kuvataiteilijalta. Esitysten pohjalta palkkasimme taiteilija Mazu Syrjälän kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Isännöitsijämme hoiti Syrjälän palkanmaksun ja koordinoi materiaalihankinnat, Natunen kertoo.

Syrjälä maalasi teoksensa käsivaralta maalausliikkeen pohjamaalaamiin seiniin. Sopimukseen sisältyi kahden viikon koeaika, minkä kuluessa maalasi yhden porraskäytävän. Työhön oltiin tyytyväisiä, joten taiteilija jatkoi teoksensa valmiiksi asti.

– Kaikki kolme rappukäytäväämme maalattiin niin, että taideteos jatkuu yhtenäisenä koko neljän kerroksen matkan. Toiveidemme mukaisesti jokainen kerros edustaa yhtä vuodenaikaa. Lopputulos on yllättänyt asukkaat positiivisesti, ja rappukäytäväämme tullaan ihastelemaan kauempaakin.

Maalausprojektin hinta pysyi kohtuullisena, alle 5 000 eurossa. Natunen korostaa, että onnistumisen kannalta suunnitteluvaiheella oli suuri merkitys. Myös taiteilijan luovuudelle oli annettava tarpeeksi tilaa.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Kunnossapito