Miten taloyhtiö voi säästää rahaa kierrättämällä?

22.1.2019
Taloyhtiössä kannattaa kierrättää, koska sillä säästää rahaa

Yli 20 asunnon taloyhtiössä täytyy olla kuusi jäteastiaa: seka- ja biojätteelle, lasille, metallille, paperille ja keräyskartongille. Sekajäte on kuitenkin kallista ja mitä useammin jäteauto käy, sitä hintavampaa se on taloyhtiölle.

Taloyhtiön hallitus päättää jäteastioista ja niiden paikasta. Joissakin kerrostaloissa jätehuone on talon kivijalassa. Pienissä yhtiöissä riittää muutama astia talon nurkalla.

Jätepistettä varten rakennetaan yleensä aitaus tai katos pihalle.

Monet kokevat katoksen hämäräksi ja epäsiistiksi paikaksi.

Näin oli esimerkiksi Helsingin Arabianrannassa, jossa asukkaat halusivat uudistaa tilaa. Jätekatos oli huonosti valaistu ja vaikutti epähygieeniseltä. Samannäköisistä astioista oli vaikea saada selvää. Mihin kuului sekajäte, mihin paperi? Osa asukkaista ei ollut tottunut myöskään lajittelemaan.

Pienissä yhtiöissä riittää muutama astia talon nurkalla.

Värikoodit helpottavat lajittelua

Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijat uudistivat Lassila & Tikanojan toimeksiannosta Arabiarannassa sijaitsevan taloyhtiön jätepisteen. Lopputulos on kaukana tylsästä.

– Tavoitteena oli kannustaa asukkaita lajittelemaan, ympäristöjohtamisen liiketoimintapäällikkö Iida Vakkuri Lassila & Tikanojalta sanoo.

Suunnitteluryhmässä oli mukana muutama vaihto-oppilas Espanjasta ja Etelä-Amerikasta. Kenties heidän vaikutuksestaan roska-astioista ja lajittelupisteistä tehtiin tavanomaista värikkäämpiä. Jos astia on esimerkiksi vihreä, astian sisältöä vastaava ohjeistus seinällä on myös vihreä. Seinät maalattiin ja kattoon laitettiin led-lamppu, jonka valo ulottuu jätekatoksen nurkkiin asti.

Asenne ratkaisee

Vain kolmasosa kotitalouksien jätteistä lajitellaan.

– Tutkimusten mukaan syynä on ihmisten asenne. Osa ajattelee, ettei yhden henkilön eikä edes yhden perheen lajittelulla ole merkitystä, sen paremmin ilmastolle kuin taloyhtiöllekään, Vakkuri sanoo.

Tosiasiassa jokaisen panos on tärkeä, jotta arvokkaat raaka-aineet saadaan mahdollisimman tehokkaasti hyödynnettyä.

– Paremmalla jätekatoksen suunnittelulla ja lajitteluun kannustamisella saatiin Arabiarannassa yksi sekajäteastia pois. Se tietää 55 asunnon talossa 650 euron säästöä vuodessa taloyhtiölle.

Parasta säästöä taloyhtiölle on harventaa tyhjennyskertoja.

Harvenna tyhjennyskertoja

Parasta säästöä taloyhtiölle on harventaa tyhjennyskertoja. Se onnistuu hankkimalla pihaan esimerkiksi syväyskeräysjärjestelmä, jossa keräyssäiliöt upotetaan maahan.

– Säiliöihin mahtuu jätettä huomattavasti enemmän kuin perinteisiin jäteastioihin, aluemyyntipäällikkö Hannu Lahti Molok Oy:sta sanoo.

Säiliöiden koot vaihtelevat 300 litrasta 5 000 litraan. Vanha jäte on alimmaisena ja uusin päällä. Viileä maaperä ja yön alhainen lämpötila minimoivat hajuhaitat. Syväkeräyssäiliöt tyhjennetään säiliön sisällä olevan nostosäkin pohjan kautta.

Säkki nostetaan tyhjennysauton nosturilla, joten säiliötä ei voi sijoittaa jätekatokseen.

– Halutessa säiliöiden ympärille voi istuttaa kuitenkin vaikka ruusupensasaidan. Vain mielikuvitus on rajana. Esimerkiksi Tanskassa jätesäiliöt upotettiin asuntoalueella vanhaan laivaan, Lahti sanoo.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Jätteet Piha Rahoitus