Onko taloyhtiön vesijärjestelmä kunnossa?

26.8.2015
Sateinen ja kostea sää voi vaivihkaa aiheuttaa taloyhtiön rakenteisiin vaurioita.

Sadekauden jälkeen on hyvä tarkastella kiinteistön kuntoa. Sade on rummuttanut ulkokaton pintaa, seiniä ja ikkunanpuitteita, mutta kosteus ei saa päästä talon rakenteisiin. Taloyhtiön vesijärjestelmien toimivuus pitäisikin katsastaa vuosittain.

Taloyhtiössä asuntojen seinien sisäpuolella olevat osat – sisärappaukset, tasoitepinnat ja maalaukset – ovat osakkaan vastuulla, kun taas ulkopuolella olevista osista – vesikatosta, ulkoseinistä ja ylä-, ala- ja välipohjista  – vastaa yhtiö.

Näitä ulkopuolisia osia hoitamaan on yleensä palkattu huoltoyhtiö. Se huolehtii kuitenkin vain siitä, mistä on sovittu. Taloyhtiöiden hallitusten jäsenten onkin syytä tarkoin tutustua yhtiönsä voimassaolevaan huoltosopimukseen.

Koska taloyhtiössä asuvat pystyvät seuraamaan esimerkiksi sadeveden vaikutuksia päivittäin ja tarkemmin kuin kiinteistöllä vain silloin tällöin käyvät ihmiset, kannattaa hallitusten jäsenten ja osakkaidenkin pitää silmänsä auki.

Alla on listattuna asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota jo ennen syyssateita.

Taloyhtiön vesijärjestelmien toimivuus pitäisikin katsastaa vuosittain.

Taloyhtiön seinien rakenteet kuiviksi

Syyskesällä kannattaa tarkistaa, että maan kosteus ei pääse nousemaan seinärunkoon. Maanpinnan on hyvä olla kalteva, jotta sade- ja valumavedet kulkeutuvat rakennuksesta poispäin.

Jos maanpinta on noussut rakennuksen vierustalla, sitä on hyvä madaltaa ja muotoilla samalla niin, että sadevedet valuvat pois rakennuksesta.

Eroon kasvustoista katolla

Katon pitää olla ehjä ja tiivis. Myös ikkunapeltien liitoksien on oltava tiiviitä ja kunnossa. Peltien on hyvä ulottua riittävän pitkälle seinästä.

Vesi ja kosteus imeytyvät vesikaton huokosiin, ja katolle saattaa tulla kasvustoa. Sammaleelta näyttävän kasvuston ilmestyminen on luonnollista. Sadekesä on nopeuttanut kasvustojen ilmestymistä monin paikoin.

Kaiken kasvuston voi tuhota ulkokatosta myrkyttömällä liuoksella. Käsittely myös suojaa katon pintaa.

– Kun säät viilenevät, kosteus ei pääse kuivumaan vaan jää pinnoitteeseen. Jos kostea kasvusto kapsahtaa jäähän, se sulaessaan rikkoo pinnoitteen. Pahimmillaan kosteus hivuttautuu katon rakenteisiin, biohajoavia liuoksia maahan tuovan Sokevan toimitusjohtaja Markku Kärppä sanoo yhtiön tiedotteessa.

Salaojien kunnon ja toimivuuden seuranta kannattaa ottaa jokasyksyiseksi tavaksi.

Salaojat, kourut ja kaivot puhtaiksi

Salaojien kunnon ja toimivuuden seuranta kannattaa ottaa jokasyksyiseksi tavaksi. Tarkistuksessa katsotaan, onko kokooja- ja tarkastuskaivoihin ja purkuputken päähän tullut tukkeumia. Pienet tukokset ja kertynyt liete irrotetaan painevedellä huuhtelemalla.

Sadevesijärjestelmän – kourujen ja syöksytorvien –  toimivuus tarkistetaan, ja ne puhdistetaan roskista ja lehdistä. Jos kouruissa on vuotoja, ne on hyvä paikata samantien. Räystään on jatkuttava selvästi seinälinjasta ulospäin, jotta vesi ei ohjaudu seiniin ja rakenteisiin.

Jos rännikaivoihin on kertynyt vettä, hälytyskellojen pitäisi soida.  Kaivoon kertynyt sakka tulee poistaa.

Taloyhtiön vesijärjestelmä on kokonaisuus

Taloyhtiön sadevesi-, salaoja- ja viemärijärjestelmät ovat toisiinsa kytköksissä oleva kokonaisuus. Niiden huolto on ammattilaisten mukaan pahasti retuperällä joissakin taloyhtiöissä.

Harvoissa taloyhtiöissä on tiedostettu, mikä merkitys viemäriverkoston ja sadevesi- ja salaojakaivojen vuosittaisilla tarkastuksilla on. Vahinkojen korjaaminen voi maksaa kymmeniä, jopa satoja tuhansia euroja. Siksi tarkastukset pitäisi tehdä vuosittain.

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Huolto Katto Kosteusvaurio