Perustele autopaikkamaksut, vältä kyräily ja riidat

Kirjoittanut Pirjo Kupila, Anna Karismo 13.2.2019
Autopaikkamaksut riippuvat monesta asiasta.

Erilaiset maksut ovat korvausta taloyhtiön palveluiden käytöstä. Käyttökorvausmaksujen ja vastikkeiden laiminlyönneistä on erilaiset seuraamukset.

Autopaikka-, pesutupa- ja saunamaksut ovat käyttökorvausta taloyhtiön palveluista. Taloyhtiöt eivät tee niillä voittoa, tai ainakaan niiden ei pitäisi tehdä.

Käyttökorvauksen suuruuteen vaikuttaa se, mitä kuluja palvelun tuottamiseen lasketaan. Mutta voivatko käyttömaksut olla niin suuria, että niillä saadaan myös esimerkiksi korjatuksi saunaa tai vaihdetuksi pesukone uuteen?

– Käyttökorvauksilla katetaan vain palvelujen ylläpitomenot, sanoo Isännöintiliiton lakiasiantuntija, OTM Marina Furuhjelm.

– Korjauskulut sen sijaan maksetaan hoito- tai pääomavastikkeilla, koska korjauksilla hoidetaan taloyhtiön yhteistä omaisuutta eli kaikkien osakkaiden etua. Jos tehdään saunaremontti, niin se nostaa koko kiinteistön arvoa.

Autopaikkamaksu kertyy osasista

Mistä tiedät, maksatko liikaa esimerkiksi autopaikasta? Autopaikan hinta riippuu monesta asiasta. Autoilija maksaa oman pikku osansa monesta taloyhtiön laskusta: lämmitystolpan sähköstä, hiekotuksesta, aurauksesta.

– Myös autopaikan osuus taloyhtiön maksamasta kiinteistöverosta voitaisiin laskuttaa osakkaalta, mutta käytännössä sitä ei taideta tehdä, Isännöintiliiton lakiasiantuntija, VM Jaana Sallmén pohtii.

Ei siis ole olemassa selvää euromääräistä ylä- tai alarajaa autopaikkamaksuille.

Hallitus voi päättää käyttömaksuista

Eri taloyhtiöissä päätetään eri tavoin käyttömaksujen suuruudesta. Monessa taloyhtiössä hallitus vie käyttömaksut yhtiökokouksen pöytään, vaikka hallituksella olisi oikeus päättää niistä yksinkin.

Käyttömaksut siis poikkeavat vastikkeista, joista taas päättää yhtiökokous yhtiöjärjestyksen perusteella. Esimerkiksi vesimaksu on nimestään huolimatta vastike, jonka suuruudesta päätetään yhtiökokouksessa.

– Vesimaksun riittävyyttä seurataan taloyhtiössä jälkilaskelmalla, joka liitetään toimintakertomukseen. Sauna-, pesutupa- tai autopaikkamaksuista ei tarkistuslaskelmia tehdä, Furuhjelm sanoo.

Käyttökorvausmaksujen ja vastikkeiden laiminlyönneistä on myös erilaiset seuraamukset.
Esimerkiksi saunamaksut perustuvat aina sopimukseen käyttäjän ja taloyhtiön välillä. Taloyhtiö voi siis kieltää saunan käytön asukkaalta, joka ei maksa maksujaan tai rikkoo käyttöohjeita.

Vastikkeeseen perustuvaa käyttöä, kuten vettä, ei sen sijaan voi evätä.

– Jos osakas jättää vastikkeet maksamatta eikä perintä onnistu, hallitus voi aloittaa prosessin asunnon haltuunottamiseksi, Furuhjelm sanoo.

Maksun perusteet kannattaa kertoa asukkaille

Vuokralaisia ei saa syrjiä autopaikkojen jaossa eikä heiltä voi myöskään periä korkeampia käyttömaksuja kuin osakkailta.

Hallituksen kannattaa tiedottaa käyttömaksujen perusteista ja niiden korotuksista kaikille asukkaille. On myös hyvä kertoa, mihin korotukset perustuvat; esimerkiksi jos veden tai sähkön hinta nousee.

Kirjoittaja: Anna Karismo

Anna Karismo työskenteli Kotitalo-lehden päätoimittajana vuoden 2016 alkuun asti.

Katso kaikki sisällöt kirjoittajalta Anna Karismo →

Katso kaikki jutut samasta aiheesta

Arki Parkkipaikat